Kiinalainen uusivuosi vietnaminkaverin luona

Opiskellessani Englannissa tutustuin vietnamilaiseen tyttöön Diepiin. Hän asuu nykyään saksassa ja on naimisissa sikäläisen miehen kanssa. Hän oli kuitenkin viettämässä kiinalaista uuttavuotta Saigonissa, joten minut oli kutsuttu hänen ja hänen vanhempiensa luokse kyläilemään pariksi päiväksi.

Lähdin Dalatista Saigoniin aamubussilla. Minua hermostutti osaisinko käyttäytyä vietnamilaisen tapakulttuurin mukaan. Tiesin, että Aasiassa on yleistä, että jos menee vierailulle, niin pitää tuoda lahjoja isäntäperheelle. Olin syönyt jo aikoja sitten mukaani ottamat salmiakit ja juonut koti-ikäväkossun, joten piti keksiä jotain mitä sai Vietnamista. Olin kuullut jostain, että hedelmät olisivat hyvä lahja varsinkin mandariinit. Oranssiväri tuo onnea tai jotain sellaista.

Päästyäni Saigoniin noin neljän aikaan iltapäivällä, lähdin rinkkaselässä etsimään hedelmätoria. Diepin vanhempien talon läheltä löytyi onneksi yksi. En löytänyt torilta kovin laadukkaan näköisiä hedelmiä. Toisaalta ainoa mitä tiedän hedelmistä ja niiden laadusta on, että talvisin Suomessa myytävät hedelmät eivät ole Suomesta. Minulla ei myöskään ollut mitään hajua mistä muualta hedelmiä olisi voinut ostaa, joten otin kilo rusehtavia mandariineja ja valitsin tertun vähiten mustuneita minibanaaneja perään. Sitten Diepille.

Löysin Diepin talon helposti, sillä se sattui sijaitsemaan Lonely Planetissa olevalla kartalla. Olin valmiiksi miettinyt kuinka tervehtisin perhettä. Thaimaassa tervehtiminen tapahtuu laittamalla kämmenet yhteen leuan korkeudella ja kumartamalla. Epäilin, että Vietnamissa on sama käytäntö. Diep tuli avaamaan minulle oven ja tervehti halaamalla. Mukava nähdä vanhaa kaveria. Hänen pikkusiskonsa seurasi perässä ja juuri, kun olin yhdistämässä kämmeniäni hän antoi minulle poskisuudelman. Hän kuulemma opiskeli Ranskassa. Äiti seurasi perässä tervehtien samalla ranskalaisella tyylillä. Diepin saksalainen aviomies Jens taas kätteli minua. Isosiskon kohdalla olin jo niin hämmentynyt ja sekaisin kaikista kulttuureista, että vain nyökkäsimme toisillemme ja sanoimme hei. Isää en tajunnut tervehtiä ollenkaan siinä hässäkässä.

Annoin ostamani rusehtavat hedelmät äidille tervehdittyäni. Yritin sanoa jotain fiksua siinä samalla, mutten oikein keksinyt mitään. Toisaalta ei äiti englantia osannutkaan. Hän oli kuitenkin oikein iloinen ja söi heti yhden minibanaanin. Kai ne sitten olivatkin ihan hyviä. Sain oman huoneen johon vein rinkkani ja kävin suihkussa. Sen jälkeen minut kutsuttiin syömään. Sedän perhe oli tullut yllätysvierailulle, joten söimme heidän kanssaan Vietnamilaisen illallisen. Pöytä oli täynnä pieniä lautasia ja kuppeja, jossa oli lihaa, kanaa, makkaraa, nuudeleita, riisiä ja ties mitä muuta. Juomana oli kaljaa. Vieressäni istuva setä laittoi tasaiseen tahtiin jotain puikoilla lautaselleni. En ymmärtänyt mitä hän sanoi, mutta arvelin hänen haluavan minun maistaa aivan kaikkea. Välillä skoolasimme miesten kesken ja minulle osoitettiin käsimerkein, että tuoppi olisi juotava tyhjäksi yhdellä huikalla. Onneksi olen harjoitellut tällaista opiskeluaikoinani. Ruoka oli hyvää, eikä kaljakaan maistunut ollenkaan pahalta.

Lähdimme illalla clubille Diepin, Jensin, pikkusiskon ja joidenkin heidän kavereiden kanssa. Yökerho oli samaa tyyliä kuin Kiinassa näkemäni. Musiikki soi kovalla ja laservalot suihkivat edestakaisin. Tarjoilija ohjasi meidät pöydänääreen ja toi meille pullollisen Johnnie Walkeria, lasit ja kasan kokistölkkejä. Oli kivaa. Menimme diskosta johonkin keskustassa olevaan puistoon, joka oli täynnä kukkia kiinalaisen uudenvuoden kunniaksi. Seurueemme tytöt halusivat ottaa kuvia itsestään kukkien kanssa. Otimme ties kuinka monta kuvaa ties kuinka monella eri kokoonpanolla ties minkä kukkahärdellin edessä. Kummalliset jatkot.

Seuraavana aamuna äiti teki minulle aamiaiseksi nuudeleita grilliporsaalla. Diep oli päivällä menossa tapaamaan jotain kaveriaan. Menimme Jensin kanssa mukaan. Kaverin talossa oli sattumalta suvun miehet syömässä ja ryyppäämässä. Meidät kutsuttiin liittymään heidän seuraansa, joten Diep ei päässytkään juttelemaan kaverinsa kanssa. Ruoka oli samantapaista, kuin Diepinkin luona samoin kuin juomatavatkin. Tyhjensimme taas kaljatuoppeja ykkösellä. Kello oli kolme iltapäivällä ja miehet olivat aivan tillintallin. Yksi putosi tuolilta ja toisella oli riisiä kulmakarvoissa. Jossain vaiheessa joku heistä ilmoitti laulavansa nyt hyvin surullisen laulun. Hän rupesi joikaamaan vietnamiksi vapisevalla äänellä. Hänen vierustoverinsa rupesi kuivaamaan kyyneleitä jo ensimmäisten riimien jälkeen. Taputimme kaikki laulun päätyttyä. Sen jälkeen kaikki muutkin halusivat esittää jonkin kappaleen. Kukaan ei kuitenkaan saanut ihmisiä kyynelehtimään kuten ensimmäinen esiintyjä. Loppuvaiheessa joku heistä rupesi avautumaan minulle vietnamiksi. Diep tulkkasi minulle, että hän sanoi minun olevan komea ja että jos hän olisi nainen hän yrittäisi iskeä minut. Pitäydyin hivenen kauempana hänestä sen jälkeen. Ruuan jälkeen miehet siirtyivät juomaan teetä. Me taas kiitimme ruuasta ja lähdimme takaisin Diepin luokse.

Seuraavana aamuna, joku sukulaisperhe tuli taas yllätysvierailulle. Söimme aamiaseksi samantapaisia ruokia, kuin illalliseksikin ja joimme kaljaa samaan tuttuun tapaan. Vietnamilaiset ovat aikamoista porukkaa. Meidät oli kutsuttu illalliseksi taas jonkun sukulaissedän luokse, joten sama ateriakonsepti odotti silloinkin. Tällä kertaa meitä meni vain minä, Diep, Jens ja Diepin äiti. Menimme kahdella skootterilla. Minä olin äidin kyydissä ja Diep Jensin. Saigonin liikenne oli hyvin kaaoottinen, joten olin hieman peloissani istuessani puolet minua pienemmän tädin takana. Lohduttauduin kuitenkin sillä, että hänellä oli varmasti rutkasti ajokokemusta siitä paikasta. Söimme ja joimme tuttuun tapaan sedän luona. Tyhjennellessäni tuoppeja mietin, että toivottavasti en tule niin humalaan, että putoan äidin kyydistä takaisintulomatkalla. Ruoka oli taas hyvää ja juoma raikasta, joten en murehtinut turhista. Lähtiessämme Diep sanoi minulle yhtäkkiä ulko-ovella, että äiti jääkin tänne, että kai minä osaan ajaa skootterilla. Juu, no joo, kyllähän minä ainakin niinkuin periaatteessa.. Ei auttanut muu kuin laittaa kypärä päähän ja sukeltaa humalassa skootterilla Saigonin liikenteeseen. Minua pelotti enemmän kuin menomatkalla, mutta onnistuin silti ajaa perille ilman ongelmia.

Söimme kiinalaisenvuoden vaihtuessa talon kattoparvekkeella ja yritimme kuikulla läheisen pilvenpiirtäjän taakse jäänyttä ilotulitusta. Syötyämme pikkusisko sanoi haluavansa mennä temppeliin. Kuulemma uusivuosi ei olisi kunnollinen ilman temppelivierailua. Noh, ei kai siinä. Lupasimme Diepin ja Jensin kanssa mennä mukaan. Pikkusiskon kaveri tuli hetken päästä autolla hakemaan meitä. Siskon kaveri ajoi hyvin epävarmasti. Teimme useita U-käännöksiä, joista monet tehtiin U-käännöskiellettyalueella. Mietin, että ehkä hän oli saanut vasta hiljattain ajokortin, sillä hän vaikutti aika nuorelta. Minulle selvisi lopulta, ettei hänellä ollut ajokorttia ollenkaan. Ilmankos ajoi niin huonosti. Olimme taas juuri rikkoneet U-käännöskieltoa, kun poliisi pysäytti meidät. Kortiton kuski ja ties kuinka monta liikennerikettä. Olin varma, että auto jäisi siihen. Kaveri nappasi hansikaslokerosta rekisteriotteen, taittoi 500 000 dongin (n.20e) setelin sen alle ja lähti jututtamaan poliiseja. Hän tuli hetken kuluttua takaisin hymyillen ja sanoi, ettei mitään hätää, poliisi otti rahat. Tätä kuulemma sattui hänelle vähän väliä, joten hän tietää miten toimia. Pääsimme temppelille ilman uutta pysäytystä.

Lähdin seuraavana päivänä eteenpäin. Kiitin kaikkia kaikesta ja hyvästelin Diepin. Äiti antoi minulle pussillisen eväitä mukaan. Kambodiassa ei kuulemma saisi kunnollista ruokaa. Pussissa oli keksejä, pähkinöitä, hedelmiä, kaljaa ja kaksi säilyketölkillistä lihaa. Kiitin kohteliaasti. Vielä juuri ennen kuin astuin ovesta, äiti neuvoi minua ottamaan vietnamilaisen vaimon. Kambodialaisia naisia taas kannattaisi varoa. He eivät kuulemma ole ollenkaan niin kivoja kuin vietnamilaiset, mutta he osaavat voodoota, joten he saattavat taikoa miehet rakastumaan itseensä. Hyvä tietää.

Siitä sitten bussilla kohti Kambodian pääkaupunkia Phnom Pheniä.