Matka Tiibetistä Thaimaaseen

Lhasa – Chengdu juna oli todella hieno. Vaikka matkustin “hard sleeper” -luokassa niin sängyt olivat oikein pehmeät. Ehkei se tarkoittanutkaan, että siellä olisi kovia sänkyjä vaan kovia nukkujia. Sänkyjärjestys oli samantyylinen kuin Intian sleepervaunuissa. Peräkkäin olevissa looseissa oli aina kolme sänkyä päällekkäin kahdella puolella. Vaikka juna oli muuten siistimpi ja hienompi kuin intian vastaavat, niin sängyt olivat kapeampia ja niiden välissä oli vähemmän tilaa. Kiinalaiset ovat varmaan pienempiä kuin intialaiset.

Junamatka meni rattoisasti. Loosissani olevat kiinalaiset olivat mukavaa porukkaa, vaikka eivät puhuneet ollenkaan englantia. Onneksi minulla oli Lonely Planetin kiina – englanti -sanastosivut takataskussani, niin pystyimme kommunikoimaan edes vähän.

Chengdu oli vähintään yhtä hieno kuin sinne menevä juna. Kaupoissa ei ollut roskia lattialla, kaduilla ei ollut kakkaa ja yhdessä aivan tavallisessa supermarketissa oli lasiovet. Minua vähän ujostutti, koska en ollut ollut näin hienossa paikassa muutamaan kuukauteen.

Tapasin sattumalta hostellissani Tiibetreissukaverini Davidin. Hän oli USAlainen, mutta hänen juurensa oli Taiwanissa, joten hän puhui sujuvasti kantonia ja jotenkuten mandariinia. David oli lentänyt Lhasasta Chengduun, joten hän oli ehtinyt tutustua paikkaan jo pari päivää. Hän oli menossa jonkun tapaamansa kaverinsa kanssa clubille illalla ja kysyi haluasinko tulla heidän mukaan. No totta kai haluan! Lähdimme ensin taksilla jonkun ostoskeskuksen yläkerrassa olevaan ravintolaan, jossa tapaisimme Davidin kaverin. Ravintola oli vielä hienompi kuin Chengdun kaupat. Sen isoista ikkunoista avautui näkymä kaupungin ylle ja tarjoilijoilla oli siistit työasut sekä valkoiset hanskat. Ruoka oli kallista. Se maksoi 30yanista (3e) ylöspäin.

Jossain vaiheessa Davidin kaveri liittyi seuraamme. Hän oli pienikokoinen kiinalainen tyttö nimeltään Helen, jolla oli hyvin levottomat jutut. Olimme tuskin esittäytyneet, kun hän jo kysyi olimmeko Davidin kanssa harrastaneet seksiä miesten kanssa tai kenties keskenämme ja että pidimmekö lesboista. Helen kertoi myös pitävänsä ryyppäämisestä ja oli hyvin innoissaan lähdössä juhlimaan vaikka oli maanantai.

Lähdimmekin heti syötyämme clubille. Jos minua oli ujostuttanut siisteissä kaupoissa jossa on lasiovet, niin yökerhon edessä vasta olinkin hämilläni. Koko talo oli välkkyvien valomainosten peitossa. Jossain niiden keskellä oli sisäänkäynti, jonka molemmilla puolilla oli henkilökuntaa rivissä univormuissa toivottamassa ihmisiä tervetulleiksi ja valmiina ohjaamaan heidät sisään. Joku heistä lähti johdattamaan meitä kohti jossain olevaa vapaata pöytää. Kuljin Helenin perässä sinisten strobovalojen välkkeessa ihmismassan läpi. Kiinalaiset olivat viimeisen päälle laittautuneita sukupuolesta riippumatta. Minä olin pessyt farkkuni viimeksi Nepalissa. Kaikki kuitenkin tuijottivat minua kiinnostuneina kulkiessani heidän ohi. Joku poika heitti kätensä kaulani ympärille ja kuiskasi korvaani jotain kiinaksi. En ymmärtänyt mitä hän sanoi, mutta vastasin silti että “sorry no!” ja jatkoin nopeasti eteenpäin.

Baariemäntämme löysi vihdoin meille vapaan pöydän. Menimme sen ympärille ja tilasimme kaljat ohi kiitävältä tarjoilijalta. Meille tuotiin kolme 0.33l kaljapulloa ja kolme noin yhden desilitran lasia. Tarjoilija avasi pullot varovasti valkoiset hanskat kädessä ja kaatoi yhdestä pullosta puoli lasillista jokaiselle. Noh, ei sitten taidetakkaan ryypätä tänään.

Helenin piti mennä töihin seuraavan aamuna, joten hän lähti melko aikaisin. Heti hänen lähdettyä David sanoi, että nyt vaihdetaan baaria. Hän oli tavannut jonkun söpön tytön, joka oli nyt jossain toisessa yökerhossa. Hyppäsimme taksiin ja lähdimme kohti diskoa. Matkalla David kertoi, että tyttö oli oikeastaan maksullinen escorttyttö. En päässyt ihan selvyyteen heidän suhteestaan, mutta toisaalta en ollut ollut täysin selvillä mistään muustakaan koko illan aikana.

Escorttytön baari oli pienempi kuin edellinen. Sen katossa oli vaaleanpunaisia karvapalloja ja jossain seinässä oli sydämen muotoisia reikiä, joista paistoi kirkkaan punainen valo. Davidin nainen seisoskeli sisäänkäynnin viereisen pöydän ääressä kahden muun tytön kanssa. David esitteli minut heille ja alkoi jutella intensiivisesti kahdestaan oman tyttönsä kanssa. Yksi tytöistä yritti kovasti jutella minulle. Hän ei kuitenkaan osannut oikein puhua muuta kuin kiinaa, joten keskustelumme tyrehtyi alkuunsa. Tytöt lähtivät onneksi aika pian, joten pääsin vaivaannuttavasta tilanteesta. Jäimme Davidin kanssa juomaan vielä yhden oluet. Tällä kertaa joimme suoraan pulloista. Olimme hostellillamme joskus aamuyöllä. Jouduimme herättämään respan kaverin, että pääsimme sisään. Davidilla lähti lento Taiwaniin kahdeksalta, mutta onneksi minun juna Kunmingiin lähti vasta illalla.

Chengdu – Kunming -juna oli samanlainen kuin edellinenkin. Ainoana erona oli, että ikkunoista ei näkynyt hienoja aurinkoisia vuoristomaisemia vaan sateisia ja harmaita lähiöitä. Pääsin kuitenkin perille. Kunming ei ollut ollenkaan niin jännittävä paikka kuin Chengdu. Menin katsomaan kaupungin laidalla olevaa hienoksi kuvailtua järveä. Sinne oli kuulemma juuri muuttanut eksoottisia lintuja, jotka osasivat syödä kädestä. Noh, järvi ei ollut kovin kummoinen suomen järviin verrattuna ja kädestäsyövät linnut olivat lokkeja. Juu nämä osaavat napata ruokaa ihmisten kädestä Suomessakin. Menin sinä iltana aikaisin nukkumaan.

Olin ostanut bussilipun Kiinan rajakaupunkiin Menglaan seuraavaksi päiväksi. Tiesin että sieltä pääsisi helposti jatkamaan eteenpäin Laosiin. Bussi lähti Kunmingin eteläiseltä bussipysäkiltä, joka oli kaukana hostellistani. Respassa sanottiin, että sinne pääsee puolessa tunnissa taksilla ja tunnissa paikallisbussilla. Bussivaihtoehdossa oli vain se ongelma, että mikään läheltä lähtenyt bussi ei mennyt sinne suoraan, vaan bussia piti vaihtaa kesken matkan. Olisi aika suuri todennäköisyys, että eksyisin sillä todella harva puhuu englantia Kiinassa. Päätin silti yrittää. Sain hostellini respasta bussieni numerot sekä pysäkkieni nimet kiinaksi. Lähdin matkaan hyvissä ajoin kaksi tuntia ennen kuin Menglabussini lähti. Löysin ensimmäisen pysäkin helposti, sillä Kiinan busseissa käytetään samoja numeroita kuin länsimaissakin. Päättelin jonkin peukalosäännön avulla kumpaan suuntaan menevä bussi olisi oikea ja hyppäsin sisään. Tervehdin kuskia kiinaksi ja näytin hänelle respasta saamaani lappua. Hän nyökäytti väliinpitämättömästi päätään, joten olin kai oikeassa bussissa.

Minun piti jäädä pois viidennellä pysäkillä. Yritin verrata ohikiitävissä pysäkeissä olevia kiinalaisia merkkejä respasta saatuihin merkkeihini. Se oli kuitenkin kuin olisi yrittänyt verrata käsin kirjoitettuja tikkukirjaimia Arial fonttiin. En voinut muuta kuin laskea pysäkit ja jäädä viidennellä, niin kuin minun oli käsketty. Pysäkin aikatauluista ei löytynyt seuraavan bussini numeroa. Oli pakko yrittää kysyä neuvoa. Tervehdin kahta paikallista kiinaksi ja yritin saada selville olinko oikealla pysäkillä. Näytin lappuani, puhuin englantia ja suomea sekaisin sekä elehdin hetken aikaa. He taas elehtivät ja puhuivat kiinaa. Hetken päästä olin ymmärtävinäni, että olin jäänyt yhden pysäkin liian aikaisin. He viittoivat minua seuraamaan ja hyppäsivät johonkin bussiin. Noh, ei kai siinä muu auta kuin mennä heidän perään.

Bussi oli täynnä ja hävitin lyhyet oppaani. Päätin että jäisin jokatapauksessa seuraavalla pysäkillä. Iloiseksi yllätykseksi kiinalaiset oppaani olivat jääneet siinä myös. He elehtivät siten, että ymmärsin olevani nyt oikealla pysäkillä ja että bussini tulisi kohta. Yritin jotenkin varmistaa tämän heiltä, mutta he lähtivät toiselle puolelle tietä ennenkuin ehdin elehtiä jotenkin että odottakaa. Noh, ei kai auta muuta kuin jäädä siihen. Hetken päästä pyskille kurvasi bussi jossa luki oikea numero. Menin sisään ja näytin taas lappuani kuskille. Hän örähti jotain ja heilautti päätään siten, että arvelin sen tarkoittavan kyllä. Istahdin ikkunan viereen. Jos tämä nyt olisi oikea bussi, niin minun pitäisi jäädä viimeisellä pysäkillä. Matka oli pitkä. Se pelkästään kesti yhden tunnin. Epäluuloni suunnistus- ja elehtimistaitojani kohtaan kasvoi hetki hetkeltä. Pääsimme lopulta jollekkin ison bussipysäkin näköiselle kymmenen minuuttia ennen kuin yöbussini lähti.

Ryntäsin nopeasti ulos bussista ja näytin lippuani ensimmäiselle virkapukuiselle kaverille jonka näin. Hän viittoi minua kiertämään vieressämme olevan rakennuksen. Noh, juoksujalkaa sitten talon toiselle puolelle. Näin siellä rivin busseja. Näytin bussilippuani ensimmäiselle kuskin näköiselle. Hän viittoi jotain bussia kohti. En saanut selvää mitä bussia hän osoitti, mutta menin näyttämään lippuani jollekkin siinä suunnassa olleelle kuskille. Hän osoitti päinvastaiseen suuntaan. Noh, ei auta muu kuin palata takaisin ja valita uusi bussi jostain siitä puolivälistä. Taas minut ohjattiin jonnekkin parin bussin päähän. Minua palloteltiin siinä sitten edes takasin hetken aikaa ja kello kävi. Lopulta joku bussi, jonka luona olin ollut ja pari kertaa, suostui ottamaan minut kyytiin. Hyppäsin nopeasti sisään. Kuski osoitti jotain sleeperbussin sänkyä. En ollut vieläkään varma olinko oikealla bussipysäkillä saati oikeassa bussissa, mutta kiipesin minulle osoitettuun makuupaikkaan. Toivottavasti bussi veisi minua edes oikeaan suuntaan.

Pääsin yllätyksekseni juuri sinne minne halusinkin eli Menglaan. Seuraava bussini Laosiin Luang Nam Thaniin lähti samalta pysäkiltä, minne minut oli viety. Vaihto sujui helposti, eikä tarvinnut odottaakaan kuin pari tuntia. Pääsin rajan yli ja perille Luang Nam Thaniin ilman ongelmia, vaikka olin taas ainoa koko bussissa joka osasi englantia.

Kiinan jälkeen Laosissa oli helppoa ja yksinkertaista. Sielläkään moni ei osannut englantia mitenkään hyvin, mutta kaikki osasivat kuitenkin muutaman sanan. Sain esimerkiksi helposti selitettyä lavataksille, että halusin bussipysäkiltä kylän keskustassa olevaan hostellikeskittymään. Sen lisäksi, että Laosissa pärjäsi englannilla, niin siellä oli paljon turisteja. Jos paikallinen ei osannut selittää jotain asiaa, niin aina pystyi kysymään lisäohjeita joltain ohi kävelevältä länsimaalaiselta. Luang Nam Thanissa ei ollut enää hienoja lasiovisia kauppoja, eikä paikat olleet niin siistejä kuin kiinassa. Kaduilla ja ihmisten pihoilla juoksentelevissa kanoissa ja muissa kotieläimissä oli kuitenkin jotain sympaattista.

Luang Nam Thanissa ei ollut oikein mitään nähtävää. Olin kuitenkin niin väsynyt Kiinan yöbusseista ja pysäkin etsimisistä, että lepäsin siellä pari päivää. Kylän keskellä aivan hostellini vieressä oli night market. Siellä ei tosin myyty muuta kuin paikallisten tekemää kotiruokaa, mutta se kelpasi minulle oikein hyvin. Homma toimi siten, että toripöydiltä ostettiin summamutikassa hyvältä näyttäviä kärräröitä ja nyyttejä, jotka pakattiin pieniin muovipusseihin ja lopuksi käytiin hakemassa yksi minigrippussillinen tahmeaa riisiä lisukkeeksi. Torin keskellä oli pöytiä, joiden ääreen sai istahtaa syömään juuri ostettuja hämmentävyyksiä. Paikallinen kotiruoka sisälsi paistettuja kananvarpaita, grillattuja lepakoita ja monia muita asioita, joista ei edes halunnut tietää mitä ne olivat. Maistoin silti mahdollisimman montaa.

Lähdin parin rauhallisen päivän jälkeen Thaimaaseen Chiang Maihin. Olin sopinut viettäväni siellä joulun vanhempieni kanssa, joten Laosin tarkempi tutkiminen sai jäädä toiseen kertaan. Jos piti oikein kiirettä, niin kuulemma Luang Nam Thanista pystyi menemään yhdessä päivässä Chiang Maihin. Otin haasteen vastaan. Reitti meni Luang Nam Thanista Houei Xaihin, josta ylitettiin rajajoki Chiang Khongiin, josta jatkettiin Chiang Raihin, josta pääsi viimein Chiang Maihin. Chiangit, Luangit ja Houeit menivät minulta pariin kertaan sekaisin kaikessa hässäkässä, mutta ehdin kuin ehdinkin viimeiseen bussiin, jolla pääsin lopulliseen määränpäähäni Chiang Maihin. Tämän jälkeen piti taas levätä pari päivää.