Kathmandussa

Kathmandun läpi virtaa joki

Nepalista ei pääse Tiibetiin ilman opasta ja turistiryhmää. Matkustuslupaa ei saa mitenkään ellei pysty osoittamaan, että on menossa ohjatulle pakettimatkalle. Jos tulisin toisesta suunnasta eli Kiinasta Tiibetiin, niin voisin koittaa puikkelehtia pikkuteitä ilman matkustuslupaa ja yrittää vältellä tarkastajia. Nyt kun tulen Nepalista päin joudun ylittämään maiden välisen rajan jossa luvat kysytään joka tapauksessa. Ainoaksi mahdollisuudekseni jäi ostaa kallis turitimatkapaketti, joka sitoisi minut oppaaseen ja ryhmään viikoksi. Pääsisin kuitenkin helposti jatkamaan Tiibetistä Kiinaan muun ryhmän palatessa takaisin Nepaliin. Päätin ostaa matkan vasta Kathmandusta, sillä olin kuullut, että ne olisi siellä hivenen halvempia.

Synttäreillä

Pääsin viimeisenä päivänä Pokharassa nepalilaisen maatalonpojan syntymäpäiväjuhliin. Olin tavannut malesialaisen kaverin, joka oli kutsuttu sinne ja jonka mukana pääsin. Juhlat eivät olleet mitenkään isot. Paikalla oli vain pojan perhe, eli siis hänen kahdeksan sisarusta, isä, äiti, mummo, vaari, muutama eno ja täti, sekä joukko muita ihmisiä, jotka kuuluivat myös jotenkin perheeseen. Kukaan heistä ei puhunut kunnolla englantia, joten en ymmärtänyt ihan kaikkea mitä he yrittivät sanoa. Söimme kuitenkin syntymäpäiväkakkua ja kaikille laitettiin punainen hindutäpälä otsaan.

Kakun jälkeen minulle kerrottiin, että mummo oli keittiössä tekemässä daal bhaatia eli perinteistä nepalilaista ruokaa. Ihmettelin, että jäikö jollekkin vielä nälkä kakun jälkeen, kunnes vihdoin ymmärsin, että sitä tehtiinkin minulle ja malesialaiselle kaverilleni. Ei kai siinä, voihan sitä vähän maistaa. Keittiössä meitä odotti kaksi lautasta, jotka olivat kukkuroillaan riisiä sekä isot kulhot daal bhaatiin kuuluvia sörsseleitä. Yritimme sanoa, ettei meillä ollut ihan noin kova nälkä. Mummo ei kuitenkaan osannut englantia edes sitä vähää mitä muut, vaan lappasi vain lisää riisiä lautasillemme. Onnistuimme vihdoin selittämään, että riisiä oli aivan liikaa ja saimme kaapia osan takaisin kulhoon. Lähtiessämme meitä vannotettiin, että tulisimme uudestaan kylään seuraavalla Nepalin reissullamme. Lupasin soittaa sitten.

Lähdin seuraavana aamuna bussilla Kathmanduhun. Tällä kertaa en mennyt katolle, vaan istuin sisällä pehmeällä penkillä. Bussi teki kuolemaa uhmaavia ohituksia kapeilla vuoristoteillä, niin kuin täällä päin on tapana. Pääsimme kuitenkin perille ilman yhtäkään kolaria ja ilman että bussi kertaakaan suistui alas kallion kielekkeeltä.

Pyykkipäivä Kathmandussa

Kathmandussa suurin osa hostelleista ja ravintoloista on keskittynyt Thamel nimiseen kaupunginosaan. Thamel on siisti ja hyvässä kunnossa, mutta liikenne on yhtä kaaoottista kuin Delhissä. Lisäksi kadut ovat niin kapeita ja täynnä erilaisia kulkuneuvoja, että myös jalankulkijat jumittuvat paikoilleen ruuhka-aikoina. Täällä on myös jonkun verran kerjäläisiä. He kerjäävät iltaisin ruokaa kauppojen edessä ja imppaavat liimaa siinä samalla.

Otin hostellihuoneen Thamelista ja varasin matkan Tiibetiin heti ensimmäisenä päivänä. Viisumia piti odottaa kuitenkin viikko, joten minulle jäi hyvin aikaa tutkiskella kaupunkia ja sen ympäristöä. Olin menossa yhtenä päivänä katsomaan joen varressa olevia ghatteja, kun tapasin kaverin nimeltä Frank. Hän istuskeli kioskin edessä ja pyysi minut istumaan kanssaan. No mikäs siinä. Frank joi kaljaa ja poltti tupakaa ketjussa. Hän oli Tanskalainen budhalaisen filosofian opettaja. Hänellä oli kaksi vaimoa, yksi Tanskassa ja toinen täällä Nepalissa. Lisäksi hänellä oli ainakin kaksikymmentä tyttöystävää. Heti aluksi hän kertoi minulle pitkällisesti kuinka ihania Nepalilaiset naiset olivat. Täkäläiset tytöt kuulemma tykkäävät länsimaisista miehistä, sillä nepalilaiset kohtelevat naisia hyvin alentavasti. Sitä paitsi täällä miehillä on todella pienet pippelit. Sen takia, kun lähtee iskemään naista, pitää valita sellainen jolla on leveä lantio, jotta hän edes pystyy harrastamaan seksiä länsimaisen miehen kanssa. Kapealantioisetkin pystyvät siihen sitten, kun ovat synnyttäneet.

Seuraavaksi hän rupesi kertomaan erilaisista salaliittoteorioista ja kuinka raha ja pahuus hallitsevat maailmaa. Aluksi hän puhui ihan asiaa. Kapitalismi orjuuttaa kansaa, juutalaiset yrittävät valloittaa maailman pankkien avulla ja George Bush räjäytti itse WTC:n. Tällaiset asiathan ovat nykyään jo lähes yleissivistystä. Seuraavaksi hän kertoi, kuinka maailman vaikutusvaltaisimmat miehet kokoontuvat kerran vuodessa kahdeksikymmeneksi päiväksi harrastamaan shamanismia ja että kaikkien kuninkaallisten sisällä asuu demoni. Tätä en meinannut uskoa ihan heti. Toisaalta demonejahan on kaikenlaisia ja vaikutusvaltaiset miehet ovat aina vähän kummallisia. Lopulta hän rupesi puhumaan jonkun rakentamasta UFOsta ja kuinka ikiliikkujan tekeminen on niin helppoa, että kuka tahansa pystyy siihen. Ohjeet kuulemma löytyvät netistä. Tämä meni jo liian paksuksi! Olen jo pienenä yrittänyt tehdä ikiliikkujaa, eikä se onnistunut ollenkaan. Lupasin kuitenkin etsiä ohjeet ja yrittää uudestaan.

Koska emme päässeet yhteisymmärrykseen ikiliikkujista, Frank rupesi kertomaan taas nepalilaisista naisista. Juttelimme kunnes aurinko rupesi laskemaan ja Frankin piti lähteä. Hän oli luvannut vaimolleen kolme tuntia sitten olevansa ihan kohta kotona. Pääsin hostellilleni Frankin mopon kyydissä. Ghatit jäi siltä päivältä näkemättä.

Taiteilijan talo

Lähdin seuraavana päivänä Kathmandun lähellä olevaan pikkukylään Dhulikheliin. Olin tavannut Goalla saksalaisen kaverin, joka suositteli paikkaa ja varsinkin erästä siellä olevaa guest housea. Sitä pyöritti kuulemma paikallinen taidemaalari ja sen seinät olivat täynnä hänen maalauksiaan. Päätin mennä sinne yhdeksi yöksi. Saavuin guest houseen lounasaikaan. Heti astuttuani sisään paikan taiteilijaisäntä toivotti minut tervetulleeksi taidegalleriaansa ja lätkäisi pinon akvarellitöitä eteeni. Kiitin ja kysyin, että saisiko täältä myös yösijan ja ruokaa. Juu kyllä sai.

Dhulikhel oli idyllinen pikkukylä, josta oli hienot näkymät vuoristoon. Kävellessäni kaduilla ja tutkiskellessani kylää tapasin Jaya nimisen nepalilaisen miehen. Hän oli poliittisesti ja ekonomisesti valveutunut ja puhui hyvää englantia. Juttelimme Nepalin poliittisesta tilanteesta ja siitä miten talous saataisiin nousuun täällä. Hän oli hyvin kiinnostunut siitä, että olin automaatioinsinööri ja pyysi minua rakentamaan robotin, joka kaivaa maata. Yritin kertoa varovasti, että kaivinkoneita on kyllä ollut olemassa jo aika kauan. Hän sanoi, että täällä tarvittaisiinkin kaivinkone, joka pääsisi ylös vuorenrinteitä. Sellainen jossa olisi esimerkiksi telaketjut. Lupasin pohtia asiaa.

Palattuani Kathmanduhun lähdin taas Thameliin etsimään yösijaa. Löysin hostellin, jossa huone maksoi vain 200rs (2e). Huone oli ihan hyvän kokonen ja siellä oli oma kylppäri, joten jäin sinne. Kirjattuani itseni sisään ja tutkiessani huonetta tarkemmin, huomasin ettei sinne tule lämmintä vettä. Lisäksi kylppäri haisi kalalta ja vessanpöntössä kellui kondomi. Noh, ehkä tässä selviää pari yötä.

Huomenna Tiibetiin