Nepalin vuorilla

Olin ollut kaksi ja puolikuukautta Intiassa. Siinä ajassa ehtii kyllästyä curryyn, masalaan, chaihin, tinkimiseen ja siihen, ettei mikään toimi niin kuin pitäisi. Olin ostanut bussilipun Varanasista Nepalin rajalle, mutta bussipysäkille saapuikin kaksi jeeppiä. Ei siinä sinänsä, jeepin kyydissähän on yleensä mukavampi matkustaa. Näihin kumpaakin ahdettiin kuitenkin kymmenen ihmistä. Eteen kaksi plus kuski, kolme takapenkille ja neljä takakonttiin laitetuille irtopenkeille. Kuski soitti koko matkan samaa intialaista CD:tä. Sekosin laskuissa kuinka monta kertaa se meni ympäri yhdeksän tunnin matkan aikana. Vieressäni istuva saksalainen kaveri Nico rupesi loppumatkasta yökkäilemään ja oksensi lopulta liikkuvan jeepin ikkunasta. Vaikka tämän tyyliset kokemukset huokuvatkin intialaista eksotiikkaa, niin niihin kyllästyy kahdessa ja puolessa kuukaudessa. Olin onnellinen päästyäni Nepalin rajalle.

Menin rajalta bussilla Pokharaan. Saksalainen Nico, joka oli oksentanut jeepin ikkunasta, oli tulossa samaan paikkaan, joten sain matkaseuraa. Onneksi hänen olonsa oli jo parantunut. Lippujen myyjä kysyi puolimatkasta, että haluaisinko matkustaa loppumatkan bussin katolla. No totta kai haluan! Kiipesin seuraavalla pysähdyksellä tikkaita pitkin istumaan laukkujen sekaan metallikaltereiden päälle. Nico tuli sinne myös. Oli aivan mahtavaa. Aurinko paistoi ja ilmavirta puhalsi mukavasti bussin mutkitellessa vuoristoteitä ylös ja alas. Katolta näki mielettömän hienojen vuoristomaisemien vaihtuvan vielä hienompiin. Tämä se vasta on elämää! Kahden tunnin jälkeen uutuuden viehätys alkoi hälvetä ja kalterit rupesivat painamaan takamusta pomppuisella tiellä. Kolmas tunti meni vielä iloisesti töyssyille naureskellen, mutta neljän tunnin jälkeen oli jo aika epämukava olo. Onneksi saavuimme Pokharaan melko pian.

Hienoin asia Nepalissa on vuoret ja niiden luonto. Nämä näkee parhaiten, kun lähtee vaeltamaan eli trekkaamaan vuoristoon. Päätimmekin Nicon kanssa lähteä valloittamaan Annapurnan base campia niin pian kuin mahdollista. Emme päässeet kuitenkaan lähtemään ihan heti, sillä meidän piti ensin hakea asiaan kuuluvat luvat ja minä tarvitsin vaelluskengät. Retkeilytarvikkeet ovat halpoja Nepalissa, joten ostin vähän muutakin. Hankin uuden rinkan, takin, hanskat, kaulurin, kolme paria vaellussukkia, UV-suojatut aurinkolasit, otsalampun ja kalleimmat nahkaiset vaelluskengät mitä löysin. Kaikki maksoi yhteensä 10 000rs (105e). Olin tyytyväinen vaikka kuukausibudjettini olikin juuri räjähtänyt.

Trekkaus Annapurnan alueella on lähinnä niin sanottua tea house trekkingiä. Se tarkoittaa, että tunnin välein ohitetaan guest house, josta saa ostaa ruokaa ja juomaa ja jonne voi jäädä yöksi pehmeälle patjalle lämpimän peiton alle. Täällä trekkaus on kaukana lapinvaelluksista, joissa pitää kantaa ruuat, juomat ja yöpymisvarusteet mukana, eikä kukaan tule auttamaan vaikka kuinka itkisi. Mutta kyllä siinä silti hiki tulee, kun kiipeää kolmetuhatta metriä ylöspäin.

Pääsimme bussilla reittimme alkupäähän Nayapuliin. En ottanut läppäriäni mukaan, mutta pidin paperipäiväkirjaa trekatessamme. Siihen tuli kirjoiteltua suunnilleen tällaista:

____________________

14.11 Ensimmäinen päivä
Nayapul 1070m – Ulleri 1960m

Alkumatka oli tasaista ja helppoa. Jouduimme väistämään monia muulikulkueita, jotka kantoivat tavaraa ylös guest houseihin. Emme olleet tosin varmoja olivatko ne muuleja, aaseja vai poneja. Kumpikaan meistä ei ole tarpeeksi hyvä biologiassa. Emme olleet kuitenkaan kaikkein tyhmimmät sillä yksi tapaamamme turisti luuli, että ponit ovat sama asia kuin varsat.

Tavaraa kannetaan ylös myös ihmisvoimin. Tasaisin väliajoin joku paikallinen kantaja ohitti meidät. Itselläni on nahkabootsit jalassa, hyvät varusteet eikä edes kymmentä kiloa rinkassa. Silti paikalliset vetää ohi varvassandaaleissa viidenkymmenen kilon tavaravuori selässä. Noh, eipä tule turhaan kerskailtua omilla suorituksilla.

Viimeinen kilometri Ulleriin oli jyrkät loputtoman tuntuiset rappuset. Niitä pitkin noustiin puolikilometriä. Nico nuoremmakseen lähes juoksi ne ylös. Minä tein kuolemaa jo parin askelman jälkeen. Selvisin kuitenkin lopulta portaista ja pääsimme Ulleriin ja guest houseen.

Täällä yöpyminen on halpaa, mutta ruoka kallista. Samalla kuin ottaa huoneen itselleen pitää sitoutua syömään hostellin ravintolassa. Tilasimme ensimmäisen päivän kunniaksi lasit paikallista viiniä illallisen kanssa. Se osoittautui lämmitetyksi pontikaksi. Ei ollut hyvää, mutta lämmitti mukavasti.

15.11 Toinen päivä
Ulleri 1960m – Ghorepani 2860m

Tänään kuljimme vain muutaman kilometrin. Koko matka oli kuitenkin pelkästään jyrkkiä ylöspäin meneviä rappusia. Nico juoksi taas ylös ja minä laahustin puuskuttaen perässä.

Täällä Ghorepanissa on ihan todella kylmä. Koko paikka on sakean usvan peitossa, joka jotenkin imee kaiken lämmön pois. Saksalainen turistiryhmä oli käyttänyt kaiken lämpimän veden suihkusta. Köniinsä sietäisi saada.. Ostin Nepalilaisen perinteisen mallisen pipon. Nyt on vähän lämpimämpi.

16.11 Kolmaspäivä
Ghorepani 2860m – Chhomrong 2170m

Kävelimme yhdeksän tuntia. Tie meni suurimmaksi osaksi ylös alas vuorenrinnettä joelle, joen yli ja taas seuraavan vuoren huipulle. Ei tarvinnut kavuta portaita ainoastaan ylös.

Jalat on kipeät. Sain rakon vasempaan isovarpaaseeni. Sinänsä hyvä, että nyt vasta, vaikka kengät ovat upouudet.

Guest housemme ruokahuoneen pöydän alla oli lämmitin, mutta se meni rikki alkuillasta. Söimme kylmässä.

17.11 Neljäs päivä
Chommrong 2170m – Himalaya lodge 2920m

Jalat olivat aamulla edelleen kipeät. Pääsimme kuitenkin päämääräämme yhdeksän tunnin kävelyn jälkeen.

Chhommrongissa oli halpoja kauppoja. Päätimme säästää rahaa ja ostaa omat aamiaistarpeet. Ostimme puolenkilon pussin mysliä kummallekkin ja puolenkilon pussin maitojauhetta yhteiseksi. Minä hävisin kivipaperisakset-arvonnan, joten jouduin ottamaan maitojauheen kannettavakseni. Rinkastani tuli näin kilon painavampi, mutta säästyypä rahaa. Lautasellinen mysliä maidolla maksaa täällä noin 200rs (2e). Olikohan tämä kuitenkaan järkevä veto..

Lämmin suihku ei kuulu hintaan enää täällä Himalaya lodgessa. Se maksaa 150rs (1.5e). Otimme kumpikin kylmän suihkun. Olen tainnut kadottaa suhteellisuuden tajuni rahaan eleltyäni liian pitkään halvoissa maissa..

Sain rakon toiseenkin isovarpaaseen.

18.11 Viides päivä
Himalaya 2920m – ABC (Annapurna Base Camp) 4130

Alkumatka meni helposti, mutta sitten alkoi sataa räntää. Minulla ei ole kunnon vaellushousuja, vaan kävelen farkuissa. Ne tietysti imevät kaiken veden itseensä. Noh, mitäs lähdin huonoissa varusteissa. Räntä vaihtui onneksi ylöspäin mentäessä lumeksi, eikä se enää kastellut vaatteita. Oli taas mukava kävellä. Farkkunikin kuivuivat pakkastuulessa. Loppumatka ABC:lle sujui kotoisan tuntuisessa lumisateessa.

Täällä ei ole kuumaa suihkua ollenkaan. Ämpärillinen lämmintä vettä maksaisi 350rs (3.5e). Emme peseytyneet tänään.

Lunta tulee edelleen. Ympärillä pitäisi olla hienoja vuoria, mutta ei tässä myräkässä näe yhtään mitään.

19.11 Kuudes päivä
ABC 4130m – Sinuwa 2360m

Aamulla oli kirkasta ja näimme vihdoin mitä ympärillämme oli. Aivan mielettömän hienon näköistä. Mihin suuntaan tahansa katsoikin näki lumihuippuisia vuoria.

Lähdimme heti aamiaskuumavesimaitojauhemyslin jälkeen alaspäin. Yö korkeanpaikanleirissä ja loiva alamäki tekivät kulkemisesta helppoa. Olimme jo kahdeltatoista Himalayalla, eli siellä mistä eilen lähdimme. Sitten alkoikin sataa ja alamäki muuttui jyrkemmäksi, eikä enää ollut niin helppoa.

Nico reväytti reitensä hyppiessään portaita alas ja minun varpaat ovat muusina. Meidän piti mennä suoraan Chhomrongiin, mutta luovutimme ja jäimme Sinuwaan puolentoista tunnin kävelymatkan päähän alkuperäisestä päämäärästämme.

Nico törsäsi 100rs (1e) kaasulämmitteiseen suihkuun. Minä säästin luonnonvaroja ja menin ilmaiseen aurinkolämmitteiseen. Suihkusta huomasi, ettei aurinko ollut paistanut tänään..

Sain kolmannen rakon.

20.11 Seitsemäs päivä
Sinuwa 2360m – Jhinudanda 1780m

Kävelimme tänään vain neljä tuntia. Jhinudandassa on saman tyylinen kuumalähde kuin Vashistissa. Tulimme juuri kylpemästä. Teki hyvää.

Ravintolanpitäjät kyselivät, että olenko rikkonut polveni kun onnun. Ei kun minulla on vain rakkoja..

Täällä on lämmintä. Pitkästä aikaa ei tarvitse nukkua pipopäässä.

21.11 Kahdeksas ja viimeinen päivä
Jhinudanda 1780m – Nayapul 1070m ja bussilla Pokharaan

Eksyimme ensimmäistä kertaa reitiltä. Kiipesimme pitkät kiviportaat alas, vain huomataksemme, että ne johtavat umpikujaan vesivoimalan pihaan. Paikalle sattui nepalilainen kaveri, joka huolehtii vesivoimalasta. Hän sanoi, ettei kannata kiivetä takaisin ylös sillä helpoin reitti menee viidakon läpi. Hän otti ison viidakkoveitsen ja lähti raivaamaan tietä meidän edellä. Kävelimme hänen perässään liukastellen mäissä, kompastellen juurissa ja varoen edessämme viuhuvaa viidakkoveistä. En uskalla edes ajatella minkälainen se vaikeampi reitti olisi ollut. Ylitimme kohtia, jossa maa oli vyörynyt alas vieden kaiken kasvillisuuden mukanaan ja hypimme liukkailla kivillä jokien yli. Välillä oppaamme kääntyi ja sanoi, että älkää koskeko tähän kasviin, se poltaa ja on myrkyllinen. Pääsimme kuitenkin vihdoin aukealle ja oikealle tielle.

Selvisimme kaikkien seikkailuiden jälkeen takaisin Pokharaan. Varpaisiini oli ilmestynyt neljäs rakko.
____________________

Tulimme toissapäivänä takaisin trekiltä. Nico lähti eilen Kathmanduhun, josta hän jatkaa Bangkokiin. Minun pitäisi kikkailla itseni seuraavaksi Tiibetiin ja sieltä Kiinan kautta Laosiin. Saa nähdä miten käy..