Matka Manaliin

Maisemat on jo paljon kivemmat kuin Delhissä

Matkasimme Manaliin Volvo bus -luokan bussilla. Tämän luokan bussit ovat periaatteessa luksustasoa. Niissä on paremmat penkit ja enemmän jalkatilaa kuin normibusseissa sekä ilmastointi. Bussi olikin varmasti ollut oikein hieno kymmenen vuotta sitten. Samat jalkatila, ilmastointi ja penkit olivat kuitenkin tallella, joten samapa kai tuo. Satuin istumaan penkille, jonka selkänojan säätö ei toiminut. Ei sekään tietysti ollut niin justiinsa. Selkänoja kuitenki valui aina vähän alaspäin jokaisessa töyssyssä, eikä sitä siis saanut nostettua sitten enää takaisin ylös. Viimein se romahti kokonaan takana istuvan intialaisen kaverin polville. Ihmettelimme siinä hetken, minä ja takanani oleva intialainen. Lopulta kävin hakemassa bussin mekaanikon katsomaan selkänojaani. Hän tutki kauan sen mekanismia ja lopulta totesi “damage”. Yritin selittää, että kyllä minä tiesin, että se on rikki, mutta missä minä nyt istuisin. Mekaanikko pyöritteli vain päätään ja hoki “damage”. Lopulta lähellä istuva paikallinen, joka osasi vähän enemmän englantia, tulkkasi minulle, että mekaanikko haluaa minulta 10 000rs, koska olen rikkonut bussin tuolin. Ja minä kun luulin, että jos joutuu istumaan rikkinäisellä tuolilla MATKUSTAJALLE maksetaan osa rahoista takaisin. Ei täällä. Noh, onneksi mekaanikko uskoi lopulta, ettei se ollut minun vikani ja sain uuden istumapaikan.

Kenkä bussin puskurissa tuo kuulemma onnea. Noh, onnea tässä kyydissä tarvitaankin

Puolivälissä matkaa bussi pysähtyi. Mekaanikko kiiruhti takaosaan ja avasi luukun moottoritilaan. Nähtävästi myös bussin moottori oli pettänyt. Vika korjaantui tunnin ähellyksen jälkeen ja pääsimme jatkamaan matkaa. Seuraavan kerran pysähdyimme, kun kuski ajoi sillan betonireunukseen. Mekaanikko lähtee taas äheltämään, hakee läheisestä myyntikojusta nipun narua ja menee parsimaan rikkoontunutta nokkaa. Pääsimme kuin pääsimmekin taas jatkamaan matkaa. Jouduimme pysähtymään jossain välissä myös tierikon takia. Saavuimme vihdoin Manaliin seitsemän tuntia myöhässä aikataulusta.

Otimme hostellihuoneen Manalin viereisestä pikkukylästä Vashistista. Se osottautui todella mukavaksi ja rauhalliseksi paikaksi Delhin jälkeen. Kulkuneuvot ei tööttäile koko aikaa, tuktukkuskit uskovat kerrasta, jos en halua kyytiä, eikä kukaan revi paidasta ja kerjää rahaa. Tämän lisäksi kylän keskellä on aivan mahtava temppeli. Siellä on pieni uima-allas, johon tulee vesi maan sisästä pulppuavasta kuumasta lähteestä ja kuka tahansa saa mennä sinne kylpemään ilmaseksi. Miksi luterilaisissa kirkoissa ei voi olla samanlaisia?