Cebu ja Bohol

Lähdin Manilasta lautalla Cebuun. Olin varautunut matkustavani vuotavassa bambuveneessä, mutta purtilo olikin ihan kunnollinen monikerroksinen laiva. Sisällä oli ravintola, pieni myymälä ja huone jossa ihmiset lauloivat tauotta karaokea. Paikka oli vähän niin kuin ruotsinlaivan karvalakkiversio. Matkan hintaan kuului aamiainen ja lounas. Aamiainen oli kaksi kuivattua kalaa ja kupillinen riisiä. Kalat olivat niin suolaisia ja voimakkaan makuisia, etten pystynyt syömään niitä loppuun. Riisi oli kuitenkin ihan ok perusriisiä. Lounaaksi oli lihaliemessä lilluva lihanpala ja taas kupillinen riisiä. Onneksi sieltä sai ostaa myös muita annoksia.

Laiva rantautui Cebuun vähän ennen kuutta. Lähdin kävelemään satamasta kohti Lonely Planetissa mainittua hostellia. Tapasin jonkun länsimaalaisen 64 vuotiaan sedän, joka oli menossa samaan hostelliin. Hän kertoi matkalla tarinoita, kuinka naisten kanssa pitää olla hyvin varovainen. Hänellä oli viisi lasta kaikki eri maissa. Päästyämme hostelliimme huomasimme, että se oli remontissa. Noh, ei sitten mennäkkään sinne. Setä lähti johonkin läheiseen hieman kalliimpaan hotelliin ja minä lähdin etsimään toista Lonely Planetissa mainittua kohtuu hintaista paikkaa.

Löysin oikean hostellin puolentunnin kävelyn jälkeen. Se ei ollut remontissa, vaikka olisikin ollut remontin tarpeessa. Olin sen verran väsyksissä kävelystä, että jäin sinne huonosta kunnosta huolimatta. Huone oli kuitenkin suht hyvän kokoinen, pyyhkeen sai kaupan päälle ja siellä oli televisiokin. Heitin rinkan nurkkaan ja rojahdin sängylle lepuuttamaan jalkojani. Hetken maattuani tajusin, että huoneessa kipitteli aika paljon erilaisia hyönteisiä. Oli torakoita ja sitten pieniä mustia, jotka vaikuttivat lutikoilta. Minulle oli jäänyt kammo hyönteisiin edellisen kirppusirkuksen jälkeen, joten kaivoin permetriinipulloni esiin ja rupesin sumuttamaan huonetta.

Puolet ötököistä tuupertui permetriinistä, mutta toinen puoli jatkoi iloisesti kipittämistään. Uskottelin itselleni, että myrkyn piti vain antaa vaikutta hetki. Sumutettuani sängyn, nurkat ja huonekalujen ympäristön rupesin miettimään, että pitäisikö katto ja seinätkin sumuttaa. Katsellessani ylöspäin huomasin ikkunan päällä isoimman torakan mitä olen ikinä nähnyt. Se oli niin iso, että jos sitä olisi lyönyt, niin se olisi varmasti lyönyt takaisin. Käänsin permetriini pullon suuttimen asentoon “stream” ja ammuin kaksi tarkkaa suihkautusta jättiläistorakkaa kohti. Onneksi olen leikkinyt pienenä vesisotaa, eikä sumutepulloampumataitoni ollut täysin ruostunut. Osuin kummallakin suihkautuksella. Peto putosi lattialle, sätki hetken ja lähti juoksemaan minua kohti. Suihkautin uudestaan ja se lähti vastakkaiseen suuntaan. Yritin saada sen jotenkin pysähtymään ja kuolemaan, mutta se livahti sänkyni taakse piiloon, enkä löytänyt sitä enää sen jälkeen. Kiva. Nukuin sen yön visusti hyttysverkon alla.

Vaihdoin seuraavana aamuna hostellia. Löysin paikan, joka oli siisti ja lisäksi halvempi kuin edellinen. Halvat sänkypaikat olivat kahdeksan hengen huoneessa. Se ei haitannut minua ollenkaan. Enhän ollut saanut olla yksin edellisessäkään hostellissa. Lähdin lounaalle erään läheisen tavaratalon alakertaan. Siellä oli ruokakojuja joista sai valita aterian juomineen 50 pesolla (0.85e). Kävellessäni takaisin viisi kerjäläislasta lähti seuraamaan minua. He kerjäsivät käytännössä, mutta yrittivät samalla ottaa käsistäni kiinni, pyörivät ympärilläni ja törmäilivät minuun vähän väliä. Pidin käteni visusti taskuissani lompakon, kännykän ja kameran päällä. Jossain vaiheessa joku lapsista törmäsi reppuuni niin tahallisen tuntuisesti, että päätin kääntää repun vatsan puolelle. Vetoketju oli avattu puoliksi. No niin, hehän olivatkin kerjäläisiksi tekeytyneitä taskuvarkaita. Ei siinä, että repussani olisi ollut mitään arvokasta, mutta ei se ole kiva menettää arvottomiakaan tavaroita. Onneksi he lähtivät, kun olivat huomanneet minun keksineen homman jujun.

Sain päivällä tekstiviestin Manilassa tapaamaltani kiinalaiselta hostellikaverilta. Hän harrasti CouchSurfingia ja oli löytänyt sitä kautta Cebussa asuvan juristin Kimin, jonka luona nyt asui. He olivat autolla liikenteessä ja tulivat hakemaan minut kyytiin. He olivat lähdössä parin päivän päästä Kimin vanhempien luokse Boholiin ja kutsuivat minut liittymään seuraan. Bohol on Cebun vieressä oleva saari, joka on kuuluisa hienoista rannoistaan ja kirkkaasta vedestään. Lisäksi Kim osaisi viedä meidät hienoimpiin paikkoihin, joissa turistit harvoin käyvät. Päätin lähteä mukaan. Seuraamme liittyi myös kaksi saksalaista, britti, norjalainen ja toinen filippiiniläinen. Ei tarvinnut olla yksin.

Bohol oli todella upea paikka. Valkoista hiekkaa ja kirkastavettä riitti. Kim vei meitä autioille rannoille, veneretkille ja ties minne. Kaupunki jossa yövyimme oli kuitenkin hyvin pieni ja hiljainen. Siellä ei ollut oikein mitään tekemistä auringon laskettua. Kävimme parikertaa laulamassa karaokea lähibaarissa, mutta muuten istuimma vain isäntämme vanhempien kämpässä.

Päästyämme takaisin Cebuun, hyvästelin uudet ystäväni ja lähdin Cantabacoon.