Petronas Towers Kuala Lumpurissa
Vaikka Kuala Lumpur oli kiireinen suurkaupunki, niin siinä oli luonnetta. Yhdellä silmäyksellä pystyi näkemään kiiltäviä pilvenpiirtäjiä, rappeutuneita taloja ja katutilaa valtaavia kasveja. Kaupungissa oli myös paljon puistoja ja pikkukauppoja, jotka toivat idyllistä tunnelmaa. Kalja oli tosin kalliimpaa kuin suomessa. Onneksi en viipynyt siellä kovin kauaa.
Seuraava lento oli Kuala Lumpurista Filippiineille Clerkkiin. Filippiineistä varoitellaan ulkoasiainministeriön matkustustiedoitteessa hyvin paljon. Siellä sanotaan muun muassa että: “Poliisien ja rikollisten välisten yhteenottojen ja ammuskelujen harhaluodit voivat vaatia myös ulkopuolisia uhreja, joten tällöin on syytä poistua paikalta mahdollisimman nopeasti.” Minua jännitti.
Clerk sijaitsee sadan kilometrin päässä Manilasta, joten lennon jälkeen piti mennä vielä bussilla, että pääsi maan pääkaupunkiin. Bussi jätti minut jollekkin bussipysäkille. Minulla ei ollut mitään hajua missä olen. Joku taksikuski näytti summittaisesti Lonely Planetin kartalta paikkamme ja tarjoutui viemään minut johonkin hyvään hostelliin hyvään hintaan. En ottanut tarjousta vastaan. Lonely Planetin mukaan muutaman kilometrin päässä oli parikin hyvän kuuloista hostellia, joten lähdin kävelemään sinne suuntaan.
Käveltyäni hetken seuraani tuppaantui silmälasipäinen filippiiniläinen kaveri. Hän kyseli mistä olen ja minne olen menossa. Olin kuulemma menossa aivan väärään suuntaan. Hän sanoi johdattavansa minut oikeaan paikkaan. Lisäksi hän tietäisi jonkun oikopolun, jota pitkin kukaan valkoihoinen ei ole koskaan kulkenut. En luottanut kaveriin ollenkaan, mutta lähdin silti seuraamaan. Reittimme kulki lähiön pikkukujilla, ratikkalinjan alla ja valtatien varrella. Filippiino varoitteli kuinka moniin paikkoihin ei kannattanut mennä yksin pimeällä eikä vieraisiin ihmisiin kannattaisi luottaa ollenkaan. Juu noh, enhän minä luotakkaan.
Auringonlasku Manilassa
Manila ei tuntunut ollenkaan aasialaiselta. Talot olivat länsimaalaisen tyylisiä ja ihmiset muistuttivat enemmän latinoja kuin kiinalaisia. Kadunvarret olivat täynnä pieniä myymälöitä ja myyntikojuja. Siellä täällä oli myös tappelukukkoja pienissä häkeissä. Kaupunki oli kiireinen ja ilma oli saastunutta, niin kuin suurkaupungit yleensäkin.
Kävin seuraavana päivänä Manilan keskustassa ostamassa lauttalipun Cebuun. Olin kuullut että Cebu on rauhallisempi paikka kuin Manila ja sieltä olisi hyvät yhteydet kaikkiin parhaisiin paikkoihin. Lisäksi hostellissa tapaamani kiinalainen kaveri oli menossa sinne myös, joten seuraakin löytyisi tarpeen tullen. Keskustassa sai parhaan kurssin eurolle, joten päätin vaihtaa siinä samalla vähän enemmän paikallista rahaa.
Rahanvaihtajilla oli sisäänheittäjiä, jotka näyttivät lapuilla, kuinka paljon pesoja sai yhdellä eurolla. Yksi kaveri tarjosi todella hyvää kurssia, joten menin hänen rahanvaihtopisteeseensä. Olin epäluuloinen. Rahanvaihtaja lupasi kuitenkin antaa minulle oikean lapussa lukeneen määrän pesoja euroistani ilman lisäkuluja, joten ei kai siinä sitten mitään. Työnsin kahdensadan euron setelin luukusta sisään. Takahuoneesta tuli joku täti antamaan minulle pesoja. Hän työnsi pesot samasta luukusta minulle ja pyysi laskemaan ne. Oikemäärähän niitä oli. Tämän jälkeen täti laski ne vielä itse uudestaan. Taas oikea määrä. Sain setelinipun takaisin ja laskin ne tietysti vielä kolmannen kerran. Tällä kertaa nipussa ei ollutkaan rahaa kuin noin 50 euron edestä. Katsoin kysyvästi rahanvaihtotätiä. Hän nappasi kädessäni olevat pesot takaisin ja lähti takaisin takahuoneeseen. Minä taas nappasin 200 euron setelini ja lähdin ulos ovesta. Sisäänheittäjä pahoitteli tapahtunutta ja sanoi tietävänsä toisenkin paikan. Juu niin varmasti. Haista sinä kakka. Sain rahat vaihdettu kadun toisella puolella melko hyvällä kurssilla.
Seuraavaksi lautalla Cebuun