Kolkatassa ja Varanasissa

Chennaista on 1667km Kolkataan. Matka kesti 29 tuntia junalla. Se oli pisin yhtämittainen siirtyminen tähän mennessä. Juna lähti illalla Chennaista ja saapui Kolkataan kahden yön jälkeen aamuyöstä. Matkustin tupaten täynnä olevassa sleepervaunussa. Kaikki makuupaikat eivät olleet ainoastaan varattuja, vaan suurimmassa osassa sänkyjä oli kaksi kaveria. Lisäksi käytävät olivat täynnä ihmisiä, jotka istuivat kaikkialla missä vain oli tilaa.

Viereeni tuli istumaan joku känninen intialainen, jonka oikeassa kädessä oli kipsi. Hän näytti käyntikorttiaan ja kertoi olevansa poliittinen johtaja. Hänellä ei ollut matkalippua, mutta jos jostain vapautuisi paikka hän saattaisi saada sen. Hieno homma, voiko olla pahempaa matkaseuraa, kuin känninen poliittinen johtaja, joka matkustaa pummilla. Tämän piti vielä sattua sille kaikkein pisimmälle junamatkalleni täällä. Kaiken kukkuraksi olin saanut alapedin. Tämä tarkoitti, että kun taitoimme istumapenkit sängyiksi ja menimme maaten, niin sänkyni reunalle tuli kolme jamppaa istumaan, poliittinen johtaja mukaan luettuna. Kaksi muuta sänkyliitsaajaa olivat ihan ok, mutta johtaja horjui koko ajan ja otti tukea polvestani. Mutta minkäs teet, kaikilla muillakin alasängyillä istui ylimääräisiä ihmisiä.

Onneksi sängyssäni olleet kuokkavieraat löysivät vähitellen itselleen makuupaikat jostain käytäviltä. Poliittinen johtaja asettui epäonnekseni lattialle sänkyni viereen. Ei siinä muuten mitään, mutta hän halusi välttämättä pitää toista jalkaansa sängyssäni. Junan täristessä jalka tippui tasaisin väliajoin lattialle ja hän nosti sen takaisin potkaisten samalla minua. Suutuin parin potkun jälkeen ja potkaisin jalan lattialle. Se nousi samantien takaisin sänkyyn potkaisten minua taas. Suutuin enemmän ja potkaisin jalan uudestaan lattialle samalla seurauksella kuin viimeksikin. Vaihdoimme potkuja aikamme, kunnes hänen jalkansa onnistui laskeutumaan sänkyyn osumatta minuun ja vihani laantui hieman. Noh, hetken päästä jalka tippui taas ja sama potkujen vaihto toistui.

Olin jo tottumassa jalkataisteluun, kun hän heitti kätensä vatsalleni. Ei saatana, voin vielä juuri ja juuri sulattaa sen, että hän pitää jalkaansa sänkyni jalkopäässä, mutta en tosiaankaan rupea nukkumaan tyypin kainalossa. Huitaisin käden pois. Se nousi takaisin samaan tapaan kuin jalkakin. Aloitimme tutun leikin tällä kertaa käsillä. Hänen kätensä oli yhtä itsepintainen kuin jalkakin. Pohdin löisinkö äijää suoraan turpaan vai yrittäisinkö ensin jotain hienovaraista, kuten vesipullon kaatamista hänen päällensä. Onneksi paikalle saapui juuri sopivasti kondyktoori tarkastamaan ihmisten lippuja. Hän tuuppasi poliittista johtajaa jalallaan ja kysyi hänen lippuaan. Poliittinen johtaja potkaisi kondyktooria takaisin. Kondyktoori suuttui ja potkaisi vuorostaan johtajaa, josta seurasi taas vastapotku. Homma meni samaan tapaan kuin minunkin kanssa. Hihittelin itsekseni katsellessani.

Lopulta kondyktoori sai hänet hereille. Poliittinen johtaja pyyteli anteeksi hymyillen. Harmikseni hän ei lentänyt ulos, mutta onneksi hänet ohjattiin jonnekkin muualle. Ehkä hän sai makuupaikan. Lähtiessään hän pyysi minua vartioimaan hänen tavaroitaan. Juu vartioin tosi tarkkaan. Suunnittelin heittäväni pakaasit ikkunasta ulos. Noh, sain kuitenkin olla loppuyön rauhassa.

Seuraavana päivänä poliittinen johtaja jäi junasta jollekkin pikkuasemalle kahden aikaan. Huohahdin helpotuksesta. Nukuin toisen yöni rauhassa. Sänkyni reunalla istui vain kaksi rauhallista kuokkavierasta ja hekin menivät käytävälle makaamaan melko aikaisin. Saavuin Kolkataan kello neljä aamuyöllä.

Kolkata oli idyllinen paikka. Vaikka se oli suurkaupunki, niin sen katujen varsilla oli pieniä kioskeja ja keittiöitä, jotka myivät ruokaa ohikulkijoille. Vähän isommilla kaduilla oli hienompia pikkuputiikkeja, jotka myivät koruja, elektroniikka ja silkkiä. Kaduilla oli myös paljon intialaisia, jotka lähtivät seuraamaan ja kuiskivat turistien korviin matalalla äänellä “hashis, marijuana, joint”, mutta sellaisiin olenkin jo tottunut täällä.

Yhtenä iltana seuraani tunki intialainen mies, joka ei yrittänyt myydä kannabista eikä mitään muutakaan. Sitä vastoin hän kysyi minulta: olenko kristitty, uskonko vapaaseen seksiin, missä hostellissa asuin ja näyttäisinkö hänelle huoneeni. Vastasin: kyllä, kyllä, öh tuossa suunnassa ja no en todellakaan. Hän jäi seuraamaan minua siitä huolimatta. Periaatteessa hän oli ihan kiltin oloinen ja mukava, mutta olin silti hieman kiusaantuntu hänen seurassaan. Yritin kaiken aikaa vihjailla, että olin kiinnostunut naisista enkä miehistä. Yritin myös hätyyttää hänet pois ja karistaa kannoiltani, erilaisilla verukkeilla. Lopulta kyllästyin ja menin hostelliini välittämättä siitä, että hän näki missä asuin. Tein ovella selväksi, että minä menen nyt huoneeseeni nukkumaan ja sinä et tule sinne nukkumaan minun kanssani. Pääsin vihdoin hänestä eroon.

Seuraavan iltana lähdin Varanasiin. Junamatka sujui todella hyvin verrattuna edelliseen. Vaunu ei ollut niin täynnä ja minulla oli keskisänky. Nukuin paremmin kuin missään aikasemmissa yöjunissa.

Minulle oli suositeltu Shanti Guest Housea Varanasissa. Pyysin tuktukkia viemään minut sinne.Ajoimme jonkin matkaa kunnes kuski ajoi tien reunaan ja sanoi, että loppu pitää kävellä. Noh, samoinhan se meni Delhissäkin. Rinkka selkään ja kuskin perään. Sukelsimme kapealle käytävällä korkeiden talojen väliin. Talot eivät ole rakennettu minkään asemakaavan mukaan, koska Varanasi on niin vanha kaupunki. Tiet mutkittelivat ja risteilivät ilman mitään logiikkaa muodostaen ison sokkelon. Puikkelehdimme käytäviä pitkin ties kuinka kauan. Menin sekaisin sunnasta jo parin ensimmäisen käänöksen jälkeen. Toivoin että kuski vie minut oikeaan hostelliin, eikä jätä jonnekkin keskelle labyrinttia ja vaadi lisämaksua reitistä ulos. Hän johdatti minut kuitenkin oikeaan guest houseen. Kylppäritön vankisellimainen huone maksoi 100rs (1.5e), katolla oli ravintola hienoilla näkymillä ja huoneen hintaan kuului ilmainen veneajelu Gangesilla. Kelpasi minulle.

Minulta meni ensimmäinen päivä pelkästään siihen, että opettelin menemään hostelliltani päätielle. Ei siinä mitään, kaduilla oli jännittävä harhailla. Aina törmäsi johonkin hauskaan hindualttariin, joutui hyppäämään tien tukkivan lehmän yli tai meinasi törmätä keskellä katua liedellä kiehuvaan maitokattilaan. Olin löytänyt ja oppinut reitin iltaan mennessä.

Seuraavana päivänä osasin jo kulkea lähiympäristössäni jotenkuten, joten päätin uskaltautua pidemmälle lenkille. Lähdin ensin pikkukatuja pitkin päätielle. Pikkukadut olivat jo tuttuja, mutta päätie oli uusi asia. Se oli yhtä ruuhkainen, kuin kaikki intian suurien kaupunkien tiet, mutta tiellä liikkujat olivat lähinnä polkupyöriä, polkupyöräriksoja, mopoja ja lehmiä. Autoja oli vain muutama. Kuljin päätietä pitkin Gangesin rantaan Dasaswamedh Ghatille. Ghatit ovat käytännössä isoja portaikkoja, jotka johtavat veteen. Niissä kaikissa puhdistaudutaan, uidaan, pestään pyykkiä ja hengaillaan muuten vaan, mutta yleensä niillä on myös jokin uskonnollinen tarkoitus. Tämä ghat oli tarkoitettu rukoilemiseen ja meditoimiseen. Sen portailla ja tasanteilla istuskeli värikästä porukkaa. Siellä oli baboja mietiskelemässä, joku kerjäsi rahaa kädellä jossa ei ollut sormia ja ties kuinka moni yritti vuokrata minulle venettä tai myydä hierontaa. Monet olisivat myös halunneet leikata partani. Jos olisin maksanut 10rs (0.15e) minulle olisi kuulemma leikattu tyylikäs intialaismallinen parta. Jäi vähän harmittamaan etten suostunut.

Kävelin rantaa pitkin ghatilta ghatille kohti hostelliani. Näin monia alttareita, muutaman jonkun temppelin tapaisen ja ohitin useita lehmiä. Hiljaisemmilla kohdilla minulle yritettiin myydä hashista ja kun sanoin etten polta, he suosittelivat kokeilemaan ja polttamaan kanssaan. Kokeileminen ei kuulemma olisi maksanut mitään, sitäpaitsi olinhan nyt pyhässä kaupungissa, jossa pössyttely ja sen tyyliset henkiset kokemukset kuului asiaan. En kuitenkaan jäänyt henkistymään heidän kanssaan vaan jatkoin eteenpäin. Päädyin lopulta hostellini vieressä olevalle gahtille. Siinä toimi Varanasin kaikkein isoin krematorio, joka käytti ruumiiden polttamiseen puuta. Aivan mahtava paikka. Ranta oli täynnä kokkoja, jossa jokaisessa makasi jamppa kärventymässä. Harmi ettei tulista saanut ottaa kuvia.

Lähdin seuraavana päivänä Varanasista bussilla Nepaliin. Olikon jo aika päästä pois Intiasta.